|
21.6.2010 - Apulannan levy-yhtiö sainasi Kaija Koon
Levymyynniltään ylivoimaisesti Suomen suurin naisartisti Kaija Koo (yli puoli miljoonaa myytyä levyä) löysi paikkansa Apulannan leiristä. Jo vuosi sitten keväällä aloitettu neuvottelu saavutti sopimusasteen viime syksynä. Kaijaa havittelivat myös suuret monikansalliset levy-yhtiöt, mutta Apulannan tunnelma ja osaaminen vei voiton.
- Me oltiin heti ihan innoissamme Kaijasta. Tyylilaji on hyvin kaukana siitä, mitä on totuttu tekemään. Onhan tämä molemmilta hyppy tyhjyyteen, mutta todella mielenkiintoista ja innostavaa. Ei ainakaan pelata varman päälle vaan vedetään fiiliksellä, luonnehtii Apulannan keulakuva Toni Wirtanen.
Kaija Koon ensimmäinen single on nimeltään Vapaa ja sen sanoituksesta ja sävellyksestä vastaa Toni Wirtanen. Tuottamisesta vastaavat Jukka Immonen, Hannu Korkeamäki, Jyrki Tuovinen ja Arttu Peljo. Albumi tulee sisältämään sekä Wirtasen että myös Markku Impiön sävellyksiä.
Kokonainen albumi julkaistaan loppusyksystä. Kesän Kaija Koo viettää keikoilla ja studiossa. Apulanta aloittelee oman, uuden albuminsa tekoa kun Kaijan levy on valmis.
Lisätiedot:
Keikat
Hannu Korhonen / Dex Viihde
hannu.korhonen@dexviihde.fi
0440 647908
Haastattelut
Päijät-Hämeen Sorto&Riisto / Lotta Lintukangas
lotta.lintukangas@gmail.com
050 5377084
Päijät-Hämeen Sorto&Riisto / Katja Ståhl
apulanta.katja@gmail.com
040 588 6667
|
9.6.2009 - Iskelmä-Finlandia -äänestys
Nyt voit äänestää Kaijaa Iskelmä-Finlandia-suosikiksesi Radio Suomen sivuilla. Anna äänesi siis kuulua!
Siirry äänestykseen »
Lue lisää Iskelmä-Finlandiasta »
|
7.5.2009 - Kaija Iskelmä-Finlandia -ehdokkaana
Kaija on
upeasti ehdolla Iskelmä-Finlandia -palkinnon saajaksi.
Iskelmä-Finlandia eli kevyen musiikin Finlandia-palkinto on vuodesta 2001 lähtien vuosittain jaettu tunnustuspalkinto viihdetaiteen ammattilaisille.
Palkinto jaetaan Nokialla Tapsan Tahdeilla
torstaina 23.7.2009 pidettävässä Finlandia -konsertissa.
Lue lisää aiheesta »
|
7.5.2009 - Forumilla teknisiä ongelmia
-- Korjattu
Keskustelupalstalla on valitettavasti tällä hetkellä teknisiä ongelmia, vikaa korjataan parhaillaan.
Uutiset-osiossa ilmoitetaan kun vika on saatu korjattua.
Päivitys:
Vika on nyt korjattu ja forum toimii taas normaalisti.
Jos kuitenkin törmäät keskustelupalstalla ongelmiin, ilmoita niistä ystävällisesti palautelomakkeella tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen faniklubi@kaijakoo.fi.
|
30.6.2008 - Kaija Huomenta Suomen vieraana
Kaija on Lappeenrannassa MTV3:n Huomenta Suomen kesävieraana torstaina 3.7 klo 8.50.
|
30.6.2008 - Kotikaupungin tähdet-uusinta
Kotikaupungin tähdet kesäuusintana tulevana sunnuntaina 6.7. TV2:lla klo 12.15.
Kaija esiintyy ja esittelee kotiseutuaan.
|
15.2.2008 - Kotikaupungin tähdet - finaali
Kaija on mukana lauantaina 16.2 TV 2:n Kotikaupungin tähdet-sarjan finaalissa.
|
25.1.2008 - Minä uskon
Minä uskon -sinkku on lähtenyt radiosoittoon, muista toivoa biisiä!
|
25.1.2008 - Radio SuomiPop - teemaviikonloppu
Radio SuomiPop järjestää tänä viikonloppuna, 26.1. - 27.1., Kaija Koo Teemaviikonlopun!
Molempina päivinä klo 12-18 asiaa Kaijasta ja hänen musiikistaan, muista kuunnella!
|
10.1.2008
- Kotikaupungin tähdet
- Kaijan esiintyminen
Kotikaupungin tähdet la 2.2.2008 klo 19.10 YLE TV2 / 5. JAKSO
Kotikaupungin tähdet-ohjelmassa on 2.helmikuuta vuorossa Kaija Koo sekä Zarkus Poussa.
Lauantai-iltana katsojat pääsevät tutustumaan Kaija Koon juuriin Tuusulaan sekä Zarkuksen kotikulmille Helsinkiin Kakkosella. Riemukkaassa estradiviihdeohjelmassa artistit esittelevät rakasta kotiseutuaan ja luvassa on loistavaa musiikkia, kun Kaija Koo heittäytyy villiin tulkintaan Here I go again -kappaleesta yhteisesityksessä Keravan oopperan kuoron kanssa ja Zarkus tulkitsee Katri-Helenaa sambarytmien kera.
Ohjelman keulakuvan Erkki Toivasen lisäksi ohjelman tähtinä tuikkivat aina ajankohtaiset viihdemaailman konkarit ja nuoremman polven starat. Tässä "kisassa" tärkeintä on yhdessä tekeminen ja omien rajojen ylittäminen. Esityksiä tahdittaa Varre Vartiaisen luotsaama housebändi.
Tuotanto: FremantleMedia Finland.
|
21.12.2007
- Kotikaupungin tähdet
Kaija Koo nähdään ensi vuonna TV2:n uudessa Kotikaupungin tähdet-ohjelmassa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kaijan kanssa ohjelmassa esiintyy Keravan oopperan sekakuoro Tuusulasta. Ohjelmassa kuullaan Kaijan uusimmalta levyltä, Minä uskon-biisi.
**
*KOTIKAUPUNGIN TÄHDET*
*Tuikkivat parhaaseen katseluaikaan*
*lauantaisin** **5.1. 2008 alkaen*
*YLE TV2*
**
Kotikaupungin tähdet on lauantai-iltojen riemukas kohokohta, joka kokoaa perheet television ääreen viihtymään ja iloitsemaan yhdessä. Suomen kärkiartistit palaavat ohjelmassa juurilleen ja esittelevät katsojille rakasta kotiseutuaan. Lämminhenkisessä estradiviihdeohjelmassa on luvassa myös loistavaa musiikkia tuoreista hiteistä aina suosittuihin ikivihreisiin.
Ohjelman keulakuva on legendaarinen Erkki Toivanen. Suomalaiset tuntevat hänet terävänä journalistina ja arvostettuna ulkomaankirjeenvaihtajana. Toivanen on ollut monessa mukana myös kulttuurin, viihteen ja sivistyksen saralla. Nyt hän tekee jälleen uuden aluevaltauksen ja ottaa haltuunsa estradiviihteen luotsaamisen.
Kotikaupungin tähtinä tuikkivat sulassa sovussa aina ajankohtaiset viihdemaailman konkarit ja nuoremman polven starat. Ohjelman taisteluparit ovat:
Jore Marjaranta (Lahti) - Katri Ylander (Harjavalta)
Veeti Kallio (Kemijärvi) - Sani (Hämeenlinna)
Marita Taavitsainen (Kotka) - Vesku Jokinen (Vaasa)
Johanna Kurkela (Lumijoki, Oulun seutu) - Jorma Kääriäinen (Kajaani)
Kaija Koo (Tuusula) - Zarkus Poussa (Helsinki)
Anssi Kela (Nummela) - Virve Rosti (Vantaa)
Kukin artisti tapaa kotiseudullaan jonkin paikallisen harrastajaryhmän. Mukana on eri alojen harrastajia tanssijoita, kuoroja, voimistelijoita, sirkus- ja teatteriryhmiä, jopa cheerleadereita. Artistin ja hänen ryhmänsä haasteena on valmistaa yhdessä musiikkiesitys, jossa artisti hoitaa solistin pestin ja harrastajaryhmä rakentaa kappaleeseen sopivan show´n.
Jokaisessa jaksossa on siis vastakkain kaksi artistia, kaksi harrastajaryhmää, kaksi esitystä ja kaksi paikkakuntaa. Voittajan valitsee studioyleisö. Tosin tässä "kisassa" ei tärkeintä ole voitto vaan yhdessä tekeminen ja omien rajojen ylittäminen.
Kotikaupungin tähdet on 7-osainen estradiviihdeohjelma, jonka kuudessa ensimmäisessä osassa kisaavat artistit harrastajaryhmineen ja viimeinen jakso on kaikkien ohjelmassa esiintyneiden yhteinen päätösgaala. Musiikkiesityksiä tahdittaa Varre Vartiaisen luotsaama suomalaisista huippumuusikoista koottu housebändi.
Tuotanto: FremantleMedia Finland Oy.
|
13.12.2007
- Yleisöksi Kotikaupungin tähdet -ohjelmaan
Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua Kotikaupungin tähdet -ohjelman nauhoituksiin, ja samalla kannustaa Kaija voittoon tässä leikkimielisessä kisassa!
Studiokuvaukset järjestetään 12.-16.12.
Perjantaina 14.12. kuvataan jakso, jossa Kaija esiintyy. Kaikki joukolla mukaan!
Ilmoittautuminen ja lisätiedot
|
7.12.2007
- Miltä se tuntuu? - sinkku
Upealta H-Hetki-albumilta on juuri lohkaistu kolmanneksi sinkuksi koskettava
Miltä se tuntuu?. Sinkulta löytyy myös joululaulu Sydän laulaa.
Muista toivoa molempia kappaleita radioon!
SuomiPOP
Iskelmä
Radio Suomi
Radio Nova
|
7.12.2007
- Kaija mediassa
Kaija on Huuman pikkupoikien piinapenkissä lauantaina 15.12.
Kaija vierailee myös Uutisvuodossa 25.1.2008
|
3.12.2007
- Kaija mediassa
Kaijasta löytyy iso jouluhaastattelu Ilta-sanomissa 15.joulukuuta.
TV2 / Kotikaupungin tähdet-ohjelmassa on Kaijan vuoro tammikuussa 2008 (merkitty aiemmin virheellisesti Sinun tähtesi). Lue lisää ohjelmasta...
|
27.11.2007
- H-Hetki - viikon albumi
H-Hetki on valittu CDON.com -levykaupan viikon albumiksi!
|
12.11.2007
- Kaija mediassa
Kaija vierailee Huomenta Suomessa 13.marraskuuta klo 8.50 ja Sub TV:n Subbarissa 17.joulukuuta!
Kaija on tällä hetkellä Suomen virallisen albumilistan 12.sijalla, vaikka viime viikolla julkaistuista uutuuksista peräti kuusi meni edelle. H-Hetki pitää hienosti pintansa!
|
6.11.2007
- Kuukauden levy
H-Hetki-albumi on hienosti voittanut
paikallisradioiden musiikkitoimittajien Kuukauden levy -äänestyksen!
Lue lisää aiheesta...
Levy valloittaa myös Suomen virallista albumilistaa nousten julkaisuviikolla suoraan TOP 10:iin.
H-Hetki TV-mainos löytyy nyt katsottavaksi Media-osiosta!
|
23.10.2007
- H-hetki Kaijan uusi upea albumi H-hetki huomenna 24.10. kaupoissa, muista hakea omasi!
Lue levyn lyriikat Discografia-osiosta!
|
23.10.2007
- Kilpailun voittajat
LUXusta arkeen Kaija Koon seurassa -kilpailun voittajat ovat seuraavat:
Outi Houtsonen
Päivi Repo
Marjo Suominen
Henna Sandell
Heidi Parviainen
Carita Hirvimäki
Harri Hirvimäki
Mari Grönroos
Anne Käki
Stina Eriksson
Saila Pihlainen
Janne Tikkanen
Ritva Lötjönen
Juha Heinisuo
Juha Hellsten
Elina Pihlaja
Arto Nikumatti
Maria Nisula
Taneli Suikkanen
Maija Järventie
|
15.10.2007
- Kilpailu päättynyt
LUXusta arkeen Kaija Koon seurassa -kilpailu on päättynyt.
Kiitos kaikille viestin lähettäneille, voittajille ilmoitetaan myöhemmin.
|
14.10.2007
- Kaija Koo mediassa
MTV3 / Helmi vko 34 haastattelu, löytyy Media-osiosta
Keski Uusimaa lokakuussa
Iltalehti vko 42 viikonvaihde
Elimäen Sanomat levyarvostelu vko 43
Helsingin Lähiradio vko 43
Helsingin Sanomat levyarvostelu
Radio SuomiPOP haastattelu 24.10 klo 15-16
Radio Nova vko 42
Subbari / Sub TV vko 43
Radio Sun vko 43, viikon artisti
Radio Varkaus vko 43, viikon artisti
Oikea Asema vko 43, viikon artisti
Radio Salminen vko 43, viikon artisti
Toivontuottajat / Yle vko 43, viikon artisti
Yle/Radio Perämeri (Laulun synty) vko 43, viikon artisti
Radio SuomiPOP vko 44,viikon artisti
Soneraplaza / Kaista lokakuussa
ANNA vko 44 kansi ja iso haastattelu
YLE / Uutisvuoto syksyllä
TV2 / Sinun tähtesi tammikuussa 2008
|
14.10.2007
- Kaija Koo radiossa - Mentävä on
Radio SuomiPOP
Radio Varkaus
Iskelmäradio
Radio Salminen
Oikea Asema
Radio Manta
Radio Kajaus
Radio Rex
Radio 967
Auran Aallot
Iskelmä 969 / Pohjanmaa
Paikallisradiot 18.(10.viikkoa listalla)
|
5.10.2007
- LUXusta arkeen Kaija Koon seurassa
Sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada Kaijan nimikirjoitus pian julkaistavaan H-hetki-levyyn,sillä Kaija on levynjulkistamiskeikalla Nightclub LUX:ssa Helsingin Kamppikeskuksessa 24.lokakuuta 2007!!!
Kaksikymmentä nopeinta ja oikeata vastausta kysymykseen, "Mikä on Nightclub LUX:n nettiosoite?", pääsevät Nightclub LUX:n VIP-tilaan tapaamaan Kaijaa,saamaan nimmarin aiemmin päivällä hankkimaansa levyyn!
Lähetä vastauksesi, nimesi ja puhelinumerosi sähköpostilla osoitteeseen
h-hetki@kaijakoo.fi ja laita viestin otsikoksi H-Hetki.
Voittajien nimet julkaistaan Faniklubin uutiset osiossa viimeistään 14.10. ja sisäänpääsyyn oikeuttava kutsu toimitetaan heille viikon 42 aikana.
Yhteistyössä: Oy Bonnier Amigo Music Finland Ab, Nightclub LUX ja
Kaija Koo Faniklubi
|
28.9.2007
- H-Hetki - kaupoissa 24.10.!
Uusi, odotettu upea albumi H-Hetki kaupoissa kautta maan 24.10., muista hakea omasi!
Ennakkotilaa levy, ja saat sen julkaisupäiväksi kotiin!
Siirry tilaamaan - FM Music

|
24.9.2007
- Erottamattomat - uusi sinkku!
Tällä viikolla radioasemat kautta maan saavat seuraavan makupalan uudelta levyltä.
Erottamattomat on valikoitunut sinkkulohkaisuksi ja aivan erityisen siitä tekee koko Kokkola-Impiö-perheen läsnäolo:
Sävellys ja sanoitus Markku Impiö, laulajana tietenkin Kaija ja kitarassa Olli Impiö.
Kaikki kuulolle ja toivomaan uutta sinkkua radioaalloille!
Lue Erottamattomat -lyriikat
Lue Mentävä on -lyriikat
|
24.9.2007
- Kaija mediassa
Kaija on isossa henkilöhaastattelussa viikon 38 Avussa, nouda omasi lehtipisteistä nyt!
Radio Nova - haastattelu vko 43
|
22.8.2007
- Helmi - Radio Nova & MTV3
Kaija on vieraana Radio Novan Helmi-ohjelmassa
perjantaina 24.8 klo 12.40. sekä samana päivänä
MTV3:n Helmi-ohjelman nettivieraana!
Lisäksi Radio Varkaudesta kuulet Kaijan haastattelun lauantaina 25.8.
|
16.8.2007
- Mentävä on - Iskelmän lista
Kaijan upea, Mentävä on-sinkku äänestettiin Iskelmäradion listalle ensimmäisellä viikollaan sijalle 25. Nyt kaikki fanit äänestämään, että päästään lähemmäs kärkeä!!!
Iskelmän lista
Tässä muutama kuulijakommentti:
-Kaijahan rokkaa kunnolla! Kuulostaa hyvältä!! Ihan hassua, et artisti, joka on profiloitunut iskelmään, on iskelmäartisti vaikka musa olis pop tai rock musaa. Erikoista, et joku Suomipop tai Radio Rock ei välttämättä soita Kaijaa, vaik musa sopis niille, ja Iskelma taas soittaa, vaik musa ei ihan istu yleiseen linjaan. Silti toivon, et tää soi, edes Iskelmässä, koska onhan Kaija todellakin mahtava muusikko ja biisi hyvä.(Jan)
-Ei voi muuta sanoa kun erittäin hyvä!(Eepra)
-Tosi hyvä(Rauno)
-Tosi hieno uusi kappale tältä Suomipopin/-rockin/-iskelmän kuningattarelta!
(True Believer)
-Helkkari!!! Taas menee sanattomaksi! Kaija se vaan edelleen osaa. Iskelmäradio huomio! Soittakaa nyt ihmeessä enemmän tätä kappaletta, se on kyllä soiton arvoinen :)(maaritr)
-Jälleen pettämätön Kaija!!! Upea, ihana biisi! Taaskin hän on päässyt käymään ajatuksissani ja tehnyt niistä laulun... ;o)(Mira)
-Hiton hyvä kappale! Toivottavasti menestyy myös Iskelmän listalla!(kaijafaniiiii)
-Kivaa kuunneltavaa musiikkia josta pidän.(Terttu Muhonen/ terean)
-Helvatun hyvä(Janne)
-Aivan mahtava tämä Kaijan uusi biisi!Ja livenä vieläkin parempi :)(T)
-Menoa on..ja sanat sattuvat!(Heka)
-Kaija Koon kappaleet ovat todella koskettavia ja tässä taas uusi kappale,
joka koskettaa ainakin minua..(Susanne)
-Olen itse Kaija Koo-fani ja kuulin tämän biisin nyt ensimmäistä kertaa. Todella hyvä!!(Milla)
-Hienoo, taattua Kaijaa! (Marja)
-Uskomaton biisi, Kaija se vakuuttaa aina varmalla otteella! Mentävä on mukaansa tempaava kappale.(S)
-Aivan mahtavaa uutta Kaijaa :) koko levyä innolla odotan!(Outi)
-Rullaava kipale..alkaa kuin huomaamatta liikkua rytmin mukana. Ja teksti EI ole peruskamaa.(Anita)
|
16.8.2007
- Mentävä on - radiossa
"Mentävä on" jatkaa kovaa vauhtia radioaaltojen valtausta!
Biisi nousi viikolla 32 Iskelmän listalle, muista käydä äänestämässä:
Iskelmän lista
Sinkku on myös Findance.com:n listaehdokkaana, äänestä Kaija mukaan listalle!
Findance.com
Käy myös toivomassa biisiä:
Iskelmä, 25. (1.listaviikko)
Radio Sun, 6. (5.listaviikkoa)
Paikallisradiot, 5. (6.listaviikkoa)
Radio Varkaus
Radio Salminen
Oikea Asema
Radio Kajaus
Radio Rex
Radio 967
Auran Aallot
Radio Manta
Iskelmä 969 / Pohjanmaa
|
16.8.2007
- Kaija Koo mediassa
Alta löydät päivitettyä tietoa Kaijan mediaesiintymisistä:
Radio Sun, lokakuussa
Hippos - lehti, elokuussa
Rattailla ja Ratsailla / MTV3, elokuussa
Kauneus & Terveys-lehti, syyskuussa
Apu, vko 37 tai 38
Toivontuottajat / Yle, lokakuussa
Soneraplaza / Kaista, lokakuussa
YLE / Uutisvuoto, syksyllä
|
16.7.2007
- Mentävä on - radiosoitto
Ainakin seuraavat radiot ovat ottaneet uuden sinkkubiisin soittolistalleen:
Iskelmäradio
Radio Manta
Radio Kajaus
Radio Rex
Radio 967
Radio Sun, 2.sija (13.) (2.viikkoa listalla)
Auran Aallot
Iskelmä 969
Paikallisradiot kautta maan, 16.sija (2.viikkoa listalla)
Radiotoimittajilta on tullut kappaleesta positiivista palautetta, josta alla esimerkki:
Pakko sanoa, että tuo Kaija Koon kappale on aivan ÄLYTTÖMÄN hyvä! Oli pakko pyörittää se useampaan kertaan ympäri, kun ensimmäistä kertaa
kuunteluun otin. Toivotaan, että albumi on samaa luokkaa.
Muista ehdottaa biisiä myös Iskelmän listalle!
|
16.7.2007
- Kaija mediassa
Alta löydät Kaijan tulevat media-esiintymiset:
AIKAKAUSLEHDET
Apu/syyskuussa
Kauneus & Terveys/syyskuussa
ILTAPÄIVÄLEHDET
Ilta-Sanomat/21.7 Viikonvaihde
SANOMALEHDET
Papper/kolumni kesäkuun lehdessä
Forum24 /vko 28
RADIOT
Radio 967 / Kokkola/vko 28 (viikon artisti)
Radio Sun /vko 28 listasijoitushaastattelu
Radio Sun /lokakuussa (viikon artisti levyjulkaisuviikolla)
NETTI
www.soneraplaza.net/kaista haastattelu lokakuussa
|
12.7.2007
- Mentävä on
"Mentävä on" on ensimmäinen sinkkulohkaisu Kaijan syksyllä 2007 julkaistavalta kymmenenneltä studioalbumilta.
Biisi on Kaijaa parhaimmillaan, hänen voimakas tapansa tulkita musiikkia, ihokarvat nostattavalla tavalla, pätee tässä Markku Impiön sanoittamassa sekä säveltämässä energisessä kesäbiisissä.
Uudenlaisen sävyn uniikkiin "kaijatuotantoon" tekee ehdottomasti tuore yhteistyökumppani, tuottaja/muusikko Teropekka Virtanen (51koodia, Protoni, Happoradio, Anssi Kela, CMX).
Tulette huomaamaan, kuinka uutta kulmaa Teropekka levylle tuokaan tullessaan!
Hyvää artistia ei ole ilman hyvää biisiä ja tuottajaa. Näin on Kaijakin todennut.
Tässä tulee nyt siis hyvän artistin esittämänä hyvä biisi.
Nautinnollisia kuunteluhetkiä!
Toivo ja äänestä biisiä radioon:
Radio SuomiPOP
Radio Nova
Iskelmä
Radio Aalto
Radio Suomi
|
12.7.2007
- Uudet kuvat
Galleriaan on lisätty uusia upeita kuvia Kaijasta ja hänen suunnittelemastaan Vekara-astiastosta.
Käy katsomassa kuvat tästä!
|
21.6.2007
- Mentävä on - uusi sinkku Pitkä odotus palkitaan, kun Kaijan uusi sinkku "Mentävä on" lähetetään radioille näinä hetkinä.
Ollaan siis kuulolla!
Kuva: www.dexviihde.fi
|
5.6.2007
- Be Special Olympics Finland -hyväntekeväisyyskonsertti
Kaija esiintyy perjantaina 8.6. Finnair Stadionilla Be Special Olympics Finland -hyväntekeväisyyskonsertissa, joka tukee kehitysvammaisten taide- ja liikuntatyötä. Konsertti alkaa klo 18.30, Kaijan esiintymisaika on noin klo 20.55.
Liput maksavat 5 euroa ja niitä voi ostaa mm. Menolipusta ja Lippupalvelusta.
Muista myös Kaijan esiintyminen Fantasy Clubilla Helsingissä myöhemmin samana iltana.
|
3.6.2007
- Uusi levy-yhtiö
Kaijan on tehnyt sopimuksen levy-yhtiö Bonnier Amigo Musicin kanssa.
Uutta materiaalia voimme odotella syksyn kuluessa.
Vieraile uuden levy-yhtiön sivuilla osoitteessa:
www.bonniermusic.fi
|
3.6.2007
- Vekara-lastenastiasto
Kultakeramiikan uusi lastenastiasto Vekara vie pienet ruokailijat satumatkalle Kuuhun. Pikkuenkelit Juhani ja Liisi seikkailevat iloisina ja hieman kurittominakin Vekara-hevosen laukatessa hurjaa vauhtia tähtitaivaalla. Heillä on selvästi hauskaa!
Vekara-sarjan lastenastiat on suunnitellut taiteilija Kaija Koo. Suomalaisten rakastama laulaja ja tulkitsija toteuttaa nyt pitkäaikaisen unelmansa kuvittajana. ”Halusin luoda hahmot lasten ehdoilla, lasten näkökulmasta. Olen ihastunut särmikkäisiin ja kujeileviin pikkuenkeleihin Vekara-hevosta unohtamatta”, Kaija kertoo.
Jälleenmyynti: hyvin varustetut tavaratalot ja marketit kautta maan, esim. Prismat ja Carlson.
Lue lisää...

Kuva ja teksti, lähde: www.kultakeramiikka.fi
|