Joulu on taas
Vihdoinkin on Ollin H-hetki koittanut. Poika pääsi kuin pääsikin
kotiin. Olo on iloinen kuin jouluna. Mieli helkkyy ja välkkyy.
Kinkku pakastimesta sulamassa. Lupasimme että vietämme kuin
jouluillan kun Olli pääsee kotiin. Laatikoitakin on joka sorttia.
Kiitos lukuisista kannustavista kirjeistä ja synttärionnitteluista.
Kyllä meitä nyt hyvänä pidetään. Suuri Kiitos meiltä kaikilta.
Mieli keveä kuin pomppulinnassa.
Keikoille on hienoa lähteä. Uusia biisejä matkassa.
Uusi sinkku lähtemässä radioihin.
Illan köllykkää
Kaija
Kirjoittanut Kaija Koo, 15.09.2007